Ohjaajat


Voimistelu Tampere ry on panostanut ammattitaitoisiin ohjaajiin. Ohjaajat ovat kokeneita liikunnan ammattilaisia tai voimistelun/parkourin osaajia. Ohjaustoiminta on lapsilähtöistä ja pyrkimyksemme on lasten liikkumiseen innostaminen sekä taitojen opettaminen, siten että hauskuus säilyy toiminnassa.

Joni Koivunen

Kokenut telinevoimistelun ja parkourin ammattilainen. 50-vuotias Koivunen on aiemmin toiminut kymmenen vuotta Tampereen Sisun toiminnanjohtajana sekä valmentanut voimistelijoita harrastetasolta kansainväliselle tasolle yli 20-vuoden ajan. Koivunen toimii Voimistelu Tampereen pääohjaajana.

Mikael Miettinen

29-vuotias Mikael Miettinen voimisteli omalla urallaan miesten maajoukkueen kynnykselle. Oman uransa jälkeen Miettinen on valmentanut monentasoisia ryhmiä aiemmin Voimistelu Tampereessa ja aiemmin Tampereen Sisussa. 

Elika Sioofy

Elika Sioofy voimistelee edelleen itsekin naisten B-maajoukkuetasolla. Sen lisäksi hän on valmentanut oman treenamisensa ohella monenlaisia ryhmiä lapsista aikuisiin Voimistelu Tampereessa ja aiemmin Tampereen Sisussa.

Akseli Kauma

Akseli Kauma kilpailee edelleen miesten telinevoimistelussa ja palkintokaapista löytyy sekä miesten ja nuorten Suomen mestaruus. 

Moona Oikari

Moona Oikarilla on vuosien telinevoimistelukokemus takana sekä Jyväskylän Voimistelijoissa että Tampereen Sisussa. Moona ohjaa nyt ensimmäistä syksyään Voimstelu Tampereessa.

Liinu Jaakola

Liinulla on kilpailutausta sekä telinevoimistelusta että kilpa-aerobicistä. Liinu ohjannut aiemmin paljon eritasoisia ryhmiä sekä Nokian Voimisteluseurassa että Tampereen Voimistelijoissa.